Tuotteet

EPILÄ-SEURA RY:N JULKAISEMAT KIRJAT

Uusin kirja:

Epilä ja sen talot huokuvat historiaa” kertoo sanoin ja kuvin miten monitahoinen Epilän kaupunginosa on. Suuressa osassa alueen historiaa on ollut kirkko sekä koulutoiminta. Kirja alussa syvennytään Epilän historian alkuvaiheisiin 1600-luvulta ja tämän jälkeen siirrytään taloihin, rakennelmiin ja muihin erikoisuuksiin. Kirjassa on paljon valokuvia rakennuksista, mutta myös merkittävien henkilöiden kertomuksia taloista tarinoiden kautta.

Muut julkaisut:

Epilä eilen” ja sen sisarteos ”Eläköön Epilä” kertovat menneistä hauskoista, mutta myös vaikeista tapahtumista kuvin ja tarinoin. Monta verratonta juttua ja muistelua mahtuu kirjojen sivuille. Myös nykypäivän epiläläisistä löytyy kertomuksia.

Winterin mutkan tarinoita” kirjassa kerrotaan Epilän elämästä 1900-luvulla: miten elettiin, asuttiin, työskenneltiin ja huviteltiin. Epilän kaupunginosassa on kohdannut kolme muinaistietä Epilän ristinä tunnetussa risteyksessä. Kun 1950-luvulla yksi näistä teistä suljettiin, jäi tielinjaan jäljelle jyrkkä mutka, joka tunnetaan lähellä sijainneen maalitehtaan mukaan Winterin mutkana.

He ovat kirjansa ansainneet” kertoo länsitamperelaisten talkoohengestä ja halusta turvata alueen nuorten sivistyspyrkimysten toteuttaminen. Jo ennen sota-aikaa 1939-1945, mutta varsinkin sen jälkeen tapahtuneeseen väestömäärän kasvuun ei oltu varauduttu Tampereella riittävästi. Tässä tilanteessa läntisten esikaupunkien asukkaat aktivoituivat perustamaan yksityisen Harjun yhteiskoulun, jonka toiminta käynnistyi syksyllä 1956.

Kirjoja on myynnissä Tampere-seuran myymälässä (Kauppakatu 1), Raholan Kukassa (Pispalan valtatie 141) sekä Harjun Kukka- ja hautauspalvelussa (Nokiantie 24). Tiedustelut kirjoista: Raija Lahti 040 715 2547 tai Harri Lassila 0400 633 431.